Etusivulle
  Arvopohjamme
  Toiminnastamme
  Henkilöstö
  Tapahtumia
  Yhdistys
  Meille töihin
   
   
 
  På svenska
 
 
 
Suomikodin historiaa

Suomikoti-yhdistys perustettiin tammikuussa 1989. Aloitteen tekijänä oli mm. Hilja Jensen, joka jo 1960-luvulla ymmärsi, että Tukholmassa tultaisiin tarvitsemaan suomalainen vanhainkoti, kun sen ajan suuret siirtolaisjoukot vanhenisivat. Hän työskenteli itse vanhustenkodissa, jossa suomen puhuminen oli kiellettyä.

Yhdistys otti yhteyttä Tukholman kuntaan ja pyysi, että suomenkielisen vanhainkodin tarve kartoitettaisiin. Tutkimus osoitti, että tarve oli suuri, mikä antoi yhdistykselle pontta toimiin. Sopivat tilat löytyivät maakäräjäpoliitikkojen avulla Sabbatsbergin sairaalan alueelta. Rakennus oli vanha patologian laitos, ja tilojen rakentaminen uuteen käyttöön vaati suurta muutosta.

Suomikoti aloitti toimintansa 1995. Talo sai lääninhallitukselta erityisluvan toiminnalleen, vaikka kaikissa asunnoissa ei ollut omaa vessaa ja suihkua. Asuntoja oli kaikkiaan 49. Kun Sabbatsbergin alueelle suunniteltiin uusi asuinalue, Suomikoti joutui muuttamaan 2006.

Toiminta oli tilapäisesti muutaman kuukauden ajan Bromman sairaalassa, kunnes marraskuussa 2006 päästiin muuttamaan nykyisiin tiloihin.

  Hilja Jensenin muistorahasto

Muistorahasto on saanut nimensä Suomikodin äidiksi nimitetyn Hilja Jensenin mukaan. Rahasto perustettiin Hiljan kuoleman jälkeen vuonna 2007. Rahaston tuotto on tarkoitettu Suomikodin henkilökunnan jatkokoulutukseen. Stipendejä voivat hakea Suomikodin työntekijät, jotka haluavat osallistua esimerkiksi johonkin kurssiin. Stipendeistä päättää Suomikodin johtokunta ja ne julkistetaan vuosikokouksen yhteydessä.

Otamme mielellämme vastaan rahalahjoituksia Hilja Jensenin muistorahastoon. Lahjoitukset maksetaan plussiirtotilille:
411 22 60-7.
Muistakaa ilmoittaa lahjoittajan nimi!

 
Johtokunta
 

Jarmo Kovanen, puh.joht.

Irma Lindell Estun
Pirkko
Pirkko Sinkkonen

Mika Tuominen
Tuija Liiti
Tuija Liiti
         
???
Irma Mattsson Luhala

Kai Kangassalo

Raili Korhonen

Jarmo Tamminen
Maritta Laine ja
Petri Kaleva

Johtokunnan ay-edustajat (vuorottelevat keskenään). Kumpikin ovat apuhoitajia ja työsuojeluvaltuutettuja

         
 
 

Yhteystiedot:

Suomikoti
Ramviksvägen 213
122 64 Enskede

Puhelin 08-457 08 50
Faksi 08-31 32 90

Org.nr 802017-6601

Kartta

Puhelinnumeromme:

Toiminnanjohtaja: 073 982 74 28
Yksikköpäällikkö:  070 744 06 25
Pohjakerros: 08-457 08 53
Kerros 1: 08-457 08 56
Kerros 2: 08-457 08 57
Sairaanhoitajat: 070 732 82 43
Toimintaterapeutti: 08-457 08 69

Fysioterapeutti: 08-457 08 68

Sähköposti henkilökunnalle:
etunimi.sukunimi@suomikoti.se

Palautelomake

Liity jäseneksi
Suomikoti-yhdistykseen!

Jäsenmaksu 150 kr, yhteisöltä 600 kr.
Jäsenmaksujen ja lahjoitusten plusgirotili:
411 22 60-7
(Muista nimi ja osoite!)